30 paremmin tiedettä ja osaa löytää tieteen merkitystä omassa arjessaan ja ympäristössään, hän parantaa mahdollisuuksiaan tulla yhteiskunnassa aktiiviseksi osallistujaksi, joka vaikuttaa muutoksiin. VISUAALINEN LUKUTAITO Visuaalinen lukutaito on kykyä löytää merkitys kuville. Se sisältää joukon taitoja, jotka vaihtelevat yksinkertaisesta tunnistamisesta - näkemän nimeämisestä - monimutkaiseen tulkintaan kontekstuaalisella, metaforisella ja filosofisella tasolla. Tarvitaan monia kognition näkökohtia kuten henkilökohtaista assosiaatiota, kyseenalaistamista, spekulointia, analysointia, tosiasioiden etsimistä ja luokittelua. Objektiivinen ymmärrys on visuaalisen lukutaidon lähtökohta, mutta tietämisen subjektiiviset ja tunteisiin liittyvät näkökohdat ovat yhtä tärkeitä. Visuaalinen lukutaito alkaa yleensä kehittyä, kun katsoja löytää oman suhteellisen ymmärryksensä siitä, mitä hän kohtaa. Tämä tapahtuu yleensä konkreettisten ja olosuhteiden perusteella. Visuaaliseen lukutaitoon kuuluu lopulta myös tekijän aikomusten huomioiminen, järjestelmien soveltaminen ajatteluun ja mielipiteiden uudelleen miettimiseen sekä tietojoukon hankkiminen päätelmien ja arvioiden tueksi. Asiantuntija ilmaisee nämä ymmärrykset myös erikoissanastolla (Yenawine, 1997). Koulutuksessa oppijat ymmärtävät eri aiheiden oppimisen merkityksen henkilökohtaisten tarpeidensa tai tavoitteidensa kannalta. Relevanssia korostamalla erityisesti oppilaiden sisäinen motivaatio kasvaa (Holbrook & Rannikmäe, 2009). OTA-metodologiassa poikkitieteellistä lähestymistapaa käsitellään yhdistämällä kaksi yleensä erikseen opetettavaa ainetta: kuvataide yhdistetään kemiaan, matematiikkaan ja fysiikkaan. Tästä näkökulmasta molemmat edellä mainitut lukutaidot – tieteellinen ja visuaalinen – ovat tärkeitä OTA-oppimismetodologialle, koska se käsittelee molempien käyttöä ja kehittämistä. Visuaalinen ja tieteellinen lukutaito kehittyvät tehtävien ja niissä asetettujen ongelmien kautta. Tietoisuus tärkeydestä/relevanssista kasvaa samalla kun oppilaat siirtyvät monimutkaiseen ajatteluun käyttämällä kahta kenttää yhdessä. Tieteidenvälisessä opetuksessa vahvistetaan kokonaisuuksia sen sijaan, että ajatellaan yksittäisiä aineita itsenäisinä yksikköinä. Eri alojen rinnakkaisuus on tärkeä huomioida erityisesti koulutusjärjestelmissä, joissa oppiaineet on perinteisesti erotettu toisistaan. Oppilaiden on pian ymmärrettävä, että koulun ulkopuolella oppiaineiden sisällöt eivät aina ole erillään. Siksi konkreettiset tehtävät, joissa aineita yhdistellään oppiainerajat ylittäen, siirtyminen tosielämän tilanteisiin helpottuu. Relevanssin osalta Halbrook ja Rannikmäe ehdottavat myös, että "että tiede koulussa on osa koulutustarjontaa ja mikä tahansa tieteellinen sisältö hankitaan siten, että se
RkJQdWJsaXNoZXIy NzYwNDE=